Vaahto Group –konsernin toiminnan juuret ulottuvat vuoteen 1874, jolloin Vaahdon suku on aloittanut Lahden seudulla elinkeinotoiminnan. Nykyinen Vaahto Paper Technology Oy on perustettu vuonna 1918. Yhtiö on ollut eräs konepajateollisuuden edelläkävijöistä Suomessa. Jo 1930-luvulla yhtiö sovelsi ensimmäisten joukossa sähköhitsausta ja jalosti tuotannossaan ruostumatonta terästä. Yhtiö on ollut merkittävä prosessiteollisuuden laitteiden valmistaja jo 1930-luvulta lähtien. 1940-luvulta alkaen se on toimittanut komponentteja paperiteollisuudelle. Merkittävä paperiteollisuuden koneiden uusintojen tekijä se on ollut 1980-luvulta lähtien.
Vaahto Group –konsernin emoyhtiö Vaahto Group Plc Oyj perustettiin vuonna 1983 Watostek -nimisenä ja konserni sai näin alkunsa. Vuonna 1991 emoyhtiön nimi muutettiin Vaahto Group Ltd Oy:ksi ja vuodesta 1998 emoyhtiö on ollut nimeltään Vaahto Group Plc Oyj. Vuonna 1989 emoyhtiön Watostek Oy:n osakkeet listattiin silloisen Helsingin Pörssin OTC-listalle. Nykyisin Vaahto Group Plc Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.
Vuonna 1988 konserniin ostettiin Oy JA-RO Ab:n raskas konepaja ja Japrotek Oy Ab perustettiin. Oy JA-RO Ab:n toiminta oli käynnistynyt Pietarsaaressa vuonna 1949.
Vuonna 1996 konserniin liitettiin tamperelainen AK-Tehdas Oy, joka on palvellut tela-asiakkaita 1960-luvulta lähtien ja ollut siitä lähtien eräs alan teknologiajohtajista. Vuonna 2008 yhtiön nimi muutettiin Vaahto Roll Service Oy:ksi ja vuonna 2009 se sulautui Vaahto Oy:öön.
Vuonna 1998 konserniin hankittiin saksalainen sekoitinvalmistaja Stelzer Rührtechnik International GmbH, joka oli perustettu vuonna 1946.
Kiinan yhtiö Vaahto Pulp & Paper Machinery Distribution (Shanghai) Co. Ltd. perustettiin Shanghaihin vuonna 2007.

|
Vaahto Group Plc Oyj PL 5 Laiturikatu 2
|
Puh +358 20 1880 511 fax +358 20 1880 301 vaahtogroup@vaahto.fi email: etunimi.sukunimi@ |